Ajankohtaista Kiteen kaupungissa

angle-left Kiteen kaupunki sai 68 000 euroa lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksiin

Kiteen kaupunki sai 68 000 euroa lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksiin

Itä-Suomen aluehallintoviraston myöntämä avustus suunnataan tulevalle toimintakaudelle (2023-2024). Avustuksen turvin käynnistetään syksyllä myös uusia ryhmiä.

Itä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt Kiteen kaupungille harrastamisen Suomen mallin toimintaan tulevalle toimintakaudelle (2023-2024) avustusta yhteensä 68 000 euroa.

- Avustuksen turvin pystymme jatkossakin tarjoamaan kiteeläisille lapsille ja nuorille monipuolisia harrastusmahdollisuuksia sekä kehittämään toimintaa edelleen yhdessä seurojen, yhdistysten ja koulujen kanssa, toteaa Kiteen kaupungin vapaa-aikapäällikkö Tiia-Riina Lintumäki-Karhapää.

Syksyllä tarkoitus käynnistää uusia ryhmiä

Itä-Suomen aluehallintovirastolta saadun avustuksen turvin mahdollistetaan lasten ja nuorten maksuton harrastaminen erilaisissa ryhmissä myös tulevaisuudessa. Tulevaksi syksyksi on suunnitteilla muun muassa Street Workout, Crosstraining, puukäsityö- ja pienoisrautatiekerho. Käynnistyvistä ryhmistä tiedotetaan tarkemmin loppukesästä. Ensi syksynä käynnistyviä kerhoja on suunniteltu nuorilta saatujen toiveiden, ja palautteiden kautta.

Otsikko Kotitalon kertomaa

KOTITALON KERTOMAA

YHTEYSTIEDOT

Asuntotoimisto avoinna:

maanantai klo 9 - 15
keskiviikko klo 9 - 15

Olemme poikkeuksellisesti avoinna ke 26.4. kello 12 - 15

Asuntosihteerin puhelinajat:
Toimiston avoinna ollessa sekä tiistaisin ja torstaisin klo 9 - 10

Marjut Kettunen

asumisneuvoja
 040 105 1212
marjut.kettunen@kitee.fi
Kiteentie 25, 82500 Kitee