Ajankohtaista Kiteen kaupungissa

angle-left Kiteen kaupungin viime vuoden talous vahvalla pohjalla

Kiteen kaupungin viime vuoden talous vahvalla pohjalla

Marraskuun toteuman perusteella viime vuodesta uskalletaan ennustaa positiivista tilikautta Kiteelle. Erityisesti yhteisöverotulojen kertymä on yllättänyt myönteisesti.

Marraskuun talouden toteuman pohjalta ennustetaan vuodelle 2022 ylijäämäistä tilikautta. Verotuloja on kertynyt Kiteen kaupungille huomattavasti ennakoitua enemmän, ja erityisesti yhteisöverojen kertymä on yllättänyt positiivisesti.  Talousarvioon nähden kasvua verotulossa on ollut marraskuun loppuun mennessä lähes 900 000 euroa. Vuoden 2022 talousarviossa arvoitiin verotuloja kertyvän noin 34,2 miljoonaa euroa, ja marraskuun lopussa toteuma oli jo 32,3 miljoonaa euroa. Vuoteen 2021 verrattuna yhteisöverojen tuotto on kasvanut noin 171 000 euroa.

Toimintakulut ovat vuorostaan alittumassa talousarvioon nähden.

Kohtuullisen tarkalla talouden pidolla Kiteen kaupunki valmistautuu Siun sotelta tulevaan loppulaskuun.

-Ennusteen mukaan olemme tällä hetkellä hyvällä tiellä. Siun sotelta kunnille tuleva katettava alijäämä ei ole kuitenkaan vielä tiedossa, Kiteen kaupungin talousjohtaja Kaisa Lappalainen muistuttaa.

Otsikko Kotitalon kertomaa

KOTITALON KERTOMAA

YHTEYSTIEDOT

Asuntotoimisto avoinna:

maanantai klo 9 - 15
keskiviikko klo 9 - 15
perjantai klo 9 - 12

Asuntosihteerin puhelinajat:
Toimiston avoinna ollessa sekä tiistaisin ja torstaisin klo 9 - 10

Marjut Kettunen

asumisneuvoja
 040 105 1212
marjut.kettunen@kitee.fi
Kiteentie 25, 82500 Kitee