Ajankohtaista sivun pääkuva

Innehållspresentatör

angle-left Nimitysuutisia

Nimitysuutisia

Minna Kuusela-Hurskainen valittiin yksimielisesti Kiteen kaupungin talousjohtajaksi kaupunginhallituksen kokouksessa 27.1.2020. Koulutukseltaan Hurskainen on kauppatieteiden maisteri. Hänen aiempi työkokemuksensa koostuu julkisyhteisöjen talouden ja hallinnon tilintarkastustehtävistä sekä talous- ja hallintojohtajan viransijaisuuden hoitamisesta Kiteellä. 

Hurskainen asuu Kontiolahdella perheensä kanssa. Vapaa-ajalla hänet pitävät kiireisenä 1,5-vuotias tytär ja lapinporokoira. Myös liikunta on lähellä hänen sydäntään ja urheilemaan hän pyrkiikin aina kun se vain on mahdollista - talvisaikaan lempilaji on hiihto. Lisäksi hän on toiminut viljelijänä sukutilallaan vuodesta 2015 lähtien. 

Talousjohtajan tehtävässä Hurskainen odottaa erityisellä innolla yhteistyötä eri toimialojen ja toimijoiden kanssa.  

Teppo Koskinen aloitti vuoden 2020 alussa Kiteen kaupungin uutena hallintopäällikkönä. Pohjois-Karjalaan tuore kiteeläinen päätyi Etelä-Karjalasta, Imatralta, missä hän auskultoi viime vuonna Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa. Koulutukseltaan Koskinen on oikeustieteen maisteri ja varatuomari.

Ennen Karjalaan tuloaan Koskinen on asunut eri puolella Suomea: juristiksi hän opiskeli Rovaniemellä ja suoritti sen jälkeen Tampereella kauppatieteen opintoja. Aiemmin Koskinen on työskennellyt pääasiassa julkisena oikeusavustajana pääkaupunkiseudulla sekä esittelijänä hallinto-oikeudessa Helsingissä. Nykyiseen tehtävänkuvaan kuuluu myös lainopillinen neuvonta kaupungin organisaatiossa. Töiden ulkopuolella Koskinen viihtyy metsäpoluilla lenkkeilemässä tai kuntosalilla.

Koskisen työhuone löytyy kaupungintalon hallintosiivestä, kaupunginjohtajan ja talousjohtajan huoneiden naapurista. 

Talousjohtaja Minna Kuusela-Hurskainen ja hallintopäällikkö Teppo Koskinen seisovat koivuja esittävän maalauksen edessä.

Otsikko Kotitalon kertomaa

KOTITALON KERTOMAA

Innehållspresentatör

Marjut Kettunen

asumisneuvoja
 040 105 1212
marjut.kettunen@kitee.fi
Kiteentie 25, 82500 Kitee