Ajankohtaista sivun pääkuva

Innehållspresentatör

angle-left Haemme Kiteelle sivistysjohtajaa

Haemme Kiteelle sivistysjohtajaa

Hyvien kulkuyhteyksien varrella sijaitseva Kitee on n. 10 000 asukkaan aktiivinen, hyvinvoiva ja taloudeltaan vakaa kaupunki. Aurinkoinen Kitee tunnetaan paitsi vaikuttavasta historiastaan, myös yrittäjäystävällisyydestään ja sujuvan arjen takaavista monipuolisista palveluistaan. Kaupungin henkilöstöön kuuluu noin 350 eri toimialan ammattilaista.

Sivistysjohtajamme siirryttyä kaupunginjohtajan virkaan haemme Kiteelle
SIVISTYSJOHTAJAA

Sivistysjohtaja toimii sivistys- ja vapaa-aikatoimen toimialajohtajana ja kuuluu kaupungin johtoryhmään. Tehtävään sisältyy Keski-Karjalan kansalaisopiston rehtorin tehtävät.

Viran kelpoisuusehtona on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Edellytämme virkaan valittavalta kokemusta johtamisesta, hyvää toimialatuntemusta ja talousosaamista. Arvostamme innostavaa ja kehittävää johtamisotetta sekä hyviä vuorovaikutustaitoja.

Virka täytetään toistaiseksi 1.6.2021 alkaen. Viran täytössä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaisesti. Hakija voi esittää oman palkkatoivomuksensa. Virkaan valitun on esitettävä terveydentilastaan hyväksyttävä lääkärintodistus ennen viran vastaanottamista.

Hakemus ja CV tulee toimittaa sähköisesti Kuntarekry.fi-palvelussa 21.3.2021 kello 15.00 mennessä.

Kiteen kaupunki on savuton työpaikka.

Käsin piirretty kuva lentävästä saaresta, jolla Kiteen kaupunki.

Otsikko Kotitalon kertomaa

KOTITALON KERTOMAA

Innehållspresentatör

Marjut Kettunen

asumisneuvoja
 040 105 1212
marjut.kettunen@kitee.fi
Kiteentie 25, 82500 Kitee