Ajankohtaista sivun pääkuva

Публикатор

angle-left Kiteen Nightwish-viikossa alkaa ensimmäisiä askelmerkkejä olla valmiina

Kiteen Nightwish-viikossa alkaa ensimmäisiä askelmerkkejä olla valmiina

Nightwish esiintyy Kiteellä 16. kesäkuuta. Tapahtumia on luvassa aina kulttuurista urheiluun.

Nightwish esiintyy perjantaina 16.kesäkuuta Kiteen uusitulla Rantakentällä. Parhaillaan käynnissä on yhtyeen kaksivuotinen Human Nature -kiertue, jonka jälkeen Nightwish jää tauolle työstääkseen uutta albumia. Kesäkuussa Kiteelle odotetaan noin 10 000 festivaalivierasta. Kaukaisimmat vieraat tulevat kaupunkiin Perusta saakka.

Kiteellä pitkin tuota viikkoa on luvassa erilaisia tapahtumia. Tapahtumat käynnistyvät keskiviikkona 14. kesäkuuta keskustassa sijaitsevan näyttelykeskuksen kutsuvierasavajaisilla alkaen klo 18. Kyseinen tilaisuus myös striimataan verkkoon.

Torstaina 15.kesäkuuta Kiteen torilla vietetään avajaisia klo 15.00–17.00. Vuorostaan sivistys- ja kulttuurikeskus Ilmarisessa esiintyy tuolloin klo 18.00 puhallinorkesteri, jossa kuullaan tunnettuja Nightwish-kappaleilta. Ja saattaapa tuolla piipahtaa tunnettu special guest.

Tapatumaviikko päättyy pesäpalloon

Perjantaina 16.kesäkuuta luvassa on Nightwishin esiintyminen Rantakentällä, mutta ennen päätapahtumaa Kiteen torilla kuullaan yhteislaulua klo 12.00-16.00. Lauantaina 17.kesäkuuta torilla vuorostaan nähdään improteatterin esityksiä, ja erilaista ohjelmaa on luvassa myös lapsille klo 10.00-13.00.

Tapahtumaviikko päättyy Kiteen kaupungin isännöimään pesäpallo-otteluun, kun Kiteen Pallo kohtaa raahelaisen Pattijoen Urheilijat. Jännittävää pesäpalloa on luvassa sunnuntaina 18.kesäkuuta.

Kiteellä on myös useita kaupallisten tahojen järjestämiä tapahtumia pitkin viikkoa, joista tiedotetaan erikseen.

 

Lisätiedot:  Tiia-Riina Lintumäki-Karhapää, Kiteen kaupungin vapaa-aikapäällikkö  p. 040 105 1189  ja Markus Pulkkinen, Kiteen kaupungin kulttuuriohjaaja   p. 040 105 1162

 

Kiteen Rantakenttä kesäasussa muutama vuosi sitten.

Otsikko Kotitalon kertomaa

KOTITALON KERTOMAA

Публикатор

Marjut Kettunen

asumisneuvoja
 040 105 1212
marjut.kettunen@kitee.fi
Kiteentie 25, 82500 Kitee