Ajankohtaista Kiteen kaupungissa

angle-left Kiteen kaupungin perusopetus jatkuu lähiopetuksena 10.1.2022

Kiteen kaupungin perusopetus jatkuu lähiopetuksena 10.1.2022

Kiteen ja sen lähialueiden koronatilanne on huonontunut voimakkaasti viimeisen kahden viikon aikana. Tästä huolimatta lähiopetukseen palaaminen on lasten ja nuorten kannalta paras vaihtoehto. Kouluissa otetaan käyttöön viimeisen kahden vuoden ajalta tutut koronan ehkäisykeinot. Kouluissa huolehditaan hyvästä käsihygieniasta, maskit otetaan tehostetusti käyttöön, ryhmiä sekoitetaan vain siellä missä se on opetuksenjärjestämiseksi välttämätöntä, ruokailut ja välitunnit järjestetään niin, että kontaktien määrää saadaan rajoitettua, myös siivousta tehostetaan. Vierailijoiden ja vierailujen määrä rajoitetaan aivan minimiin. Lisäksi henkilökunnan liikkuminen toimipisteestä toiseen ja ryhmästä toiseen rajoitetaan aivan välttämättömään. Koronan ehkäisyssä tärkein muistisääntö on kuitenkin: Tule vain terveenä kouluun.
 
Näin lukukauden alussa on tärkeää, että terveet ja oireettomat oppilaat tulevat kouluun. Koronatilanteen kehityksestä ja tautihuipun kestosta ei ole kuin arvailuja, joten koronan verukkeella ei voida myöntää vapautusta koulunkäynnistä. Lukukauden tässä vaiheessa oppilaiden poissaoloista on selkeästi haittaa. 
 
Valtioneuvoston koronanyrkki on perjantaina 7.1.2022 määritellyt lisäkeinoja koulujen koronatorjuntaan. Alustavien tietojen mukaan koko oppilasryhmä joutuisi karanteeniin, jos siellä ilmenee yksikin koronatapaus. Karanteenissa oleville ryhmille opetus annetaan etäopetuksena. Tilanteet vaihtelevat hyvin nopeasti ja oppilaiden tuleekin pitää valtaosa oppimateriaalista kotona. Toinen merkittävä koronanyrkin esittämä lisäkeino on kotitestien tarjoaminen oppilaille vähintään kaksi kertaa viikossa. Molemmat keinot otetaan käyttöön mahdollisimman nopeasti, mutta käytännön toimista ja esim. karanteenien kestosta odotamme vielä lisäinformaatiota. 
 
Siun Soten koronatestaus ja jäljitys ovat pahasti ruuhkautuneet. Testiin tulee kuitenkin hakeutua välittömästi lieväoireisena. Myös kotitestien tekemistä suositellaan valtakunnallisesti. Vain näin saamme kattavan kuvan tautitilanteesta. 
 
Kiteellä seuraamme oppilaiden ja henkilöstön tautitilannetta päivittäin. Tilanne varmasti vaihtelee kouluittain ja huoltajien onkin tärkeää seurata Wilmaa viimeisimmän tiedon saamiseksi. Erilaisissa medioissa liikkuu erilaisia koronaan ja koulunkäyntiin liittyviä lausuntoja ja päivityksiä. Epäselvissä tapauksissa yhteyttä pitää ottaa omaan opettajaan tai koulun rehtoriin.   
 
Siun Sote aloittaa 5 -11 vuotiaiden koronarokotukset 10.1.2022 alkaen. Huoltajat voivat varata rokoteaikoja erillisen Wilma tiedotteen mukaan. Lasten ja nuorten rokotusten lisäksi on tärkeää, että myös aikuiset huolehtivat omista rokotteistaan. 
 
Paheneva koronatilanne ja siihen liittyvä uutisointi voivat aiheuttaa huolta ja jopa pelkotiloja. Kouluissa mietitään päivittäin, miten opiskelua ja siihen liittyvät asiat saadaan hoidettua kaikkien kannalta turvallisesti. Tässä kohtaan ei voi kuin edetä päivä kerrallaan ja reagoida eteen tuleviin asioihin.  
 
Koulut ohjeistavat omissa viesteissään tarkemmin ensi viikon järjestelyistä.
 
Viimeisin koronatieto löytyy Siun Soten sivuilta https://www.siunsote.fi/korona
 

Sivistys- ja kulttuurikeskus Ilmarisen rakennus kuvattuna talvella

Otsikko Kotitalon kertomaa

KOTITALON KERTOMAA

YHTEYSTIEDOT

Marjut Kettunen

asumisneuvoja
 040 105 1212
marjut.kettunen@kitee.fi
Kiteentie 25, 82500 Kitee