Asset Publisher

angle-left Kiteen kaupungin koulujen toiminta syksyllä 2020

Kiteen kaupungin koulujen toiminta syksyllä 2020

Lukuvuosi Kiteen kaupungin perusopetuksessa ja lukiossa alkaa lähiopetuksessa normaalin lukujärjestyksen mukaan. Koronavarautuminen näkyy muun muassa tehostettuna hygieniana ja toimintojen porrastuksena.


Kiteen kaupungissa sekä perusopetuksen että lukion syksy käynnistyy koulujen tiloissa normaalin lukujärjestyksen mukaan. Lukuvuoden aluksi jokaisessa koulussa käydään läpi etäopetuksen toteuttaminen siltä varalta, että siihen joudutaan myöhemmin siirtymään.  

Oppilaiden terveyden turvaamiseksi koulujen tilat eivät koulupäivien aikana ole käytössä ulkopuolisille. Myös opetusryhmien ylimääräistä sekoittumista pyritään välttämään, eikä isompia yhteisiä tilaisuuksia järjestetä. Ruokailut hoidetaan jokaisessa koulussa porrastetusti ja ruokailu tapahtuu ennalta sovituilla alueilla. Koulut laativat ruokailusta omat, tarkemmat ohjeet ja aikataulut. 

Kouluissa noudatetaan yleisiä koronaviruksen tarttumista ehkäiseviä ohjeita, kuten huolellista käsihygieniaa sekä turvavälejä. Oppilaiden tulee pitää omat opiskeluvälineensä ja henkilökohtaiset tavaransa, esimerkiksi puhelimet, vain omassa käytössään. Yhteiskäytössä olevien opiskeluvälineiden puhdistamista tehostetaan.

Kiteen kaupungin sivistystoimi muistuttaa, että kouluun ei saa lähteä sairaana, vaan influenssaa muistuttavien hengitystieoireiden ilmaantuessa koulusta tulee jäädä pois matalalla kynnyksellä. Poissaolosta on tärkeää myös muistaa ilmoittaa kouluun. Koronaviruksen riskiryhmiin kuuluvien poissaolot lähiopetuksesta ovat mahdollisia vain lääkärintodistuksella. 

Kiteen kaupungin sivistystoimi seuraa valtakunnallisia suosituksia kasvomaskien ja koronatartuntoja jäljittävän kännykkäsovelluksen käytöstä ja reagoi niihin tarvittaessa.

Lisätiedot: vs. sivistysjohtaja Matias Valoaho, p. 040 105 1137, matias.valoaho@kitee.fi

Pöydällä kirjapino, omena, värikyniä sekä ABC-kirjainpalikoita.

Otsikko Kotitalon kertomaa

KOTITALON KERTOMAA

Asset Publisher

Marjut Kettunen

asumisneuvoja
 040 105 1212
marjut.kettunen@kitee.fi
Kiteentie 25, 82500 Kitee