Asset Publisher

angle-left Huhtikuussa järjestettävän Laidunkauden avajaisten lipunmyynti on käynnistynyt

Huhtikuussa järjestettävän Laidunkauden avajaisten lipunmyynti on käynnistynyt

Laidunkausi 2023 järjestetään 22. huhtikuuta Kiteen jäähallilla. Illan aikana lavalle nousevat bilebändit Portion Boys ja Groovin´Moovin sekä Ilja Teppo bändeineen. Kiteen kaupunki on tapahtumassa mukana.

Laidunkausi on polkaistu jo monet kerrat käyntiin Kiteen Jäähallilla. Vuonna 1999 jäähallin toiminta lähti liikkeelle nykyisen omistajan vetämänä, ja siitä eteenpäin keväinen musiikkitapahtuma on tullut tutuksi.

-Aluksi järjestimme tapahtuman ”Farkkuiltamat” nimellä, mutta konsepti oli tuolloinkin hyvin samanlainen kuin nykyään. Tarkoitus on saada kiteeläiset ja lähikuntien asukkaat nauttimaan keväisestä illasta hyvien artistien tähdittämänä, Kiteen jäähallin toimitusjohtaja Seppo Hakulinen kertoo.

Parhaillaan Laidunkauden avajaiset -tapahtuma on kerännyt yhteen yli 2000 vierasta. Tämän vuoden tavoitteena on se, että ainakin reilut 1500 musiikinystävää saapuu paikan päälle.

Tänä vuonna tapahtuman yhteyteen on rakennettu Saimaa European Region of Gastronomy -juhlavuoden (vuosi 2024) kunniaksi myös laadukas ruokatilaisuus, joka järjestetään sivistys- ja kulttuurikeskus Ilmarisessa ennen jäähallilla käynnistyvää varsinaista tapahtumaa. Ilmarisen tilaisuudessa esiintyy stand up -koomikko Jacke Björklund. Björklund on kiertänyt vuodesta 2000 lähtien Suomen kaikki stand up -klubit, ja on vuosien saatossa tullut tutuksi myös valtakunnallisten tv-kanavien kautta.

VIP-paketin hinta on 100 euroa, sisältäen ruokatilaisuuden ruokineen ja alkoholittomine juomineen sekä stand up-esityksen. Lippu sisältää myös kuljetuksen jäähallille ja siellä olevan tilaisuuden. Pelkkä lippu jäähallin tapahtumaan maksaa 30 euroa, ja niitä saa ostettua myös ovelta.

VIP-lippuja ja normaaleja lippuja voi ostaa ennakkoon: Tohmajärven ja Kiteen R-kioskeista, Kiteen kahvila Wilhelmiinasta, Kesälahden Pivangasta, Parikkalan Assan Baarista ja Honkavaaran Gulfista. Lippujen osto onnistuu myös netistä osoitteesta www.kiteenhutsinkaari.com.

Tervetuloa!

 

Lisätiedot: Kiteen jäähallin toimitusjohtaja Seppo Hakulinen p.0400 214 858

 

Laidunkauden avajaisten yhtenä artistina nähdään Portion Boys.

Otsikko Kotitalon kertomaa

KOTITALON KERTOMAA

Asset Publisher

Marjut Kettunen

asumisneuvoja
 040 105 1212
marjut.kettunen@kitee.fi
Kiteentie 25, 82500 Kitee