Ajankohtaista Kiteen kaupungissa

angle-left Meijerinrannan maaperän puhdistus toteutui Kiteellä onnistuneesti

Meijerinrannan maaperän puhdistus toteutui Kiteellä onnistuneesti

Meijerinrannan aluetta voidaan jatkossa hyödyntää suunnitellun kaavoituksen mukaisessa käytössä. Alue voi palvella kaupunkilaisia esimerkiksi omakotitalorakentamisessa.

Kiteen Meijerinrannalla puhdistettiin vanhan sahan lautatarhan alueen maaperää 1.11.2021-14.1.2022. Massanvaihdolla puhdistettiin alueen maa-ainekset, joissa oli tutkimuksissa todettu dioksiinien ja furaanien lieviä pitoisuuksia. Puhdistustyö toteutui ennakkotutkimuksien ja suunnitelmien mukaisesti.

Hanke on osa Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen koordinoimaa valtakunnallista Maaperä kuntoon -ohjelmaa ja se toteutettiin Kiteen kaupungin vetämänä. Haitta-ainepitoisuuksia sisältäneet maa-ainekset toimitettiin Kiteen Aimon ampumaradalle ja niistä rakennettiin kapseloituina kaksi uutta ampumaradan suojavallia.
Puhdistettu alue ennallistettiin täyttöhiekalla. Puhdistetun alueen ennallistaminen jatkuu Kiteen kaupungin toimesta keväällä 2022 kasvukerroksen rakentamisella. Myös ampumaradalla tehdään viimeistelytöinä rakennettujen suojavallien loppumuotoilut sekä vallien peittokerroksen rakentaminen. 
Hankkeen toteutuneet määrät: 

•    haitta-ainepitoisen maa-aineksen poisto oli 9600 m3ktr, mikä vastaa 900 kuorma-autokuormaa
•    kasvukerros rakennetaan keväällä 2022

*m3ktr = kiintoteoreettinen kuutio

Massanvaihdossa haitta-ainepitoiset maa-ainekset on poistettu ja aluetta voidaan tulevaisuudessa käyttää suunnitellun kaavoituksen mukaisessa käyttötarkoituksessa.

Hanke on ollut merkittävä kestävän kehityksen ja kiertotalouden näkökulmasta, koska kaivetut maa-ainekset saatiin hyödynnettyä kokonaan ampumaradan suojavallien rakenteissa. Kaikki maa-aines kuljetettiin alle 15 kilometrin päähän, ja näin ollen muun muassa kuljettamisen päästöt pysyivät pieninä. Hanke on toteutunut onnistuneesti kaikilla osa-alueilla.

Linkit:
Maaperä kuntoon -ohjelman sivut www.maaperakuntoon.fi
Hanketiedote 1:  Meijerinrannan maaperän puhdistus

Kohteen massanvaihdon urakoinnista vastasi Recset Oy ja rakennus- ja ympäristöteknisestä valvonnasta Ramboll Finland Oy. Hankkeessa työllistettiin myös paikallisia urakoitsijoita.

Yhteystietoja:
Rakennuttaja:
Mika Niskanen, kuntatekniikan päällikkö, Kiteen kaupunki, puh. 040 105 1204, sähköposti: mika.niskanen@kitee.fi

Rakennuttajan työmaavalvonta, ympäristötekninen valvonta ja työturvallisuuskoordinointi:
Olli Kolari, projektipäällikkö, Ramboll Finland Oy, puh. 040 682 8672, sähköposti: olli.kolari@ramboll.fi

Pääurakoitsija:
Aki Juutinen, työpäällikkö, Recset Oy, puh. 050 599 7985, sähköposti: aki.juutinen@recset.fi

Meijerinrannan pilaantuneen maan puhdistus, kaivinkone ja Kiteenjärven rantaa näkyvissä talvisessa asussa

Otsikko Kotitalon kertomaa

KOTITALON KERTOMAA

YHTEYSTIEDOT

Marjut Kettunen

asumisneuvoja
 040 105 1212
marjut.kettunen@kitee.fi
Kiteentie 25, 82500 Kitee