Ajankohtaista Kiteen kaupungissa

angle-left Kiteen kaupungin nuorisotoimi palkitsi nuoria esimerkillisestä toiminnasta

Kiteen kaupungin nuorisotoimi palkitsi nuoria esimerkillisestä toiminnasta

Kuluneena poikkeuksellisena vuonna myös nuorilta on vaadittu sopeutumista ja muuntautumiskykyä ennen kokemattomien tilanteiden edessä. Kiteen nuorisotoimi palkitsi kolme nuorta erimerkillisestä toiminnasta.

Vuosi 2020 on ollut kaikille erilainen ja useille myös haasteellinen. Nuoret eivät ole tästä poikkeus, sillä erikoiset olot ovat koskettaneet monin tavoin myös heitä. 

Kiteen kaupungin nuorisotoimi haluaa kohdistaa huomiota onnistumisiin. Se palkitsi maanantaina 21.12.2020 järjestetyssä pienimuotoisessa tilaisuudessa kolme kuluneen vuoden aikana esimerkillisesti toiminutta nuorta.

Esimerkillisinä nuorina palkituiksi tulivat Lyydia Leskinen ja Joona Ahonen. Vuoden nuorisoliikuttajana palkittiin Leevi Varonen.

– Kiteen kuntalaisilla oli marraskuussa mahdollisuus esittää omia ehdokkaitaan nuorista, jotka ovat toimineet esimerkillisesti erityisesti vuoden 2020 aikana, kertoo Kiteen kaupungin vapaa-aikapäällikkö Tapio Niskanen.

– Esityksiä saapui kiitettävästi, ja niiden joukosta sivistys- ja vapaa-aikalautakunta päätti palkittavat, Niskanen jatkaa.

Kesälahden koulua käyvää Lyydiaa kuvailtiin kuntalaisten lähettämissä ehdotuksissa seuraavin sanoin: "Loistava ideanikkari, organisaattori, kaikkien huomioija. Toimii esimerkillisesti oppilaskunnan hallituksessa, ottaa aina pienemmät huomioon." 

Kiteen lukiossa opiskelevaa Joonaa kuvattiin seuraavasti: "Mahtava, ahkera ja tunnollinen isonen, ihana tyyppi kaikin puolin. Mukana monessa toiminnassa ja kuka tahansa voi ottaa mallia hänen toiminnastaan." 

Vuoden nuorisoliikuttajaa Leeviä, joka valmistui keväällä Kiteen lukiosta, kuvailtiin puolestaan näin: "On ohjannut kiteeläisiä lapsia jääurheilun pariin ohjaamalla Kiteen Jäähallissa harrasteryhmiä useana talvena ja edelleen, on pidetty ohjaaja lasten ja vanhempien keskuudessa. Ahkera talkoolainen, auttavainen, vanhemmatkin ihmiset kohteliaasti huomioiva."

– Esimerkillisten nuorten nimeämisestä on tarkoitus tehdä uusi perinne Kiteen kaupungissa, Tapio Niskanen suunnittelee jatkoa. 

Lisätietoja: vapaa-aikapäällikkö Tapio Niskanen, p. 040 105 1189, tapio.niskanen@kitee.fi

Yhdeksän ihmistä, joista kolmella kunniakirja käsissä.

Otsikko Kotitalon kertomaa

KOTITALON KERTOMAA

YHTEYSTIEDOT

Marjut Kettunen

asumisneuvoja
 040 105 1212
marjut.kettunen@kitee.fi
Kiteentie 25, 82500 Kitee